“Henkilötietoja saa käsitellä ainoastaan… rekisteröidyn yksiselitteisesti antamalla suostumuksella”
Yllä tiivistetty siteeraus henkilötietolain 8 §:n 1. momentin 1. kohdasta.
Informaation välittäminen nyky-yhteiskunnassa on äärimäisen helppoa ja tehokasta. Teknologiakehityksen ja informaation markkina-arvon kasvaessa uudet infrastruktuurit ovat nostaneet päätään. Enää ei puhuta rauta- taikka valtateistä, korkeintaan tiedon valtateistä. Voisi kai sanoa, että tämän potkaisi käyntiin aikanaan sotilaskäyttöön kehitetty internet.
Nyttemmin informaation käsittely ja tehokas liikkuvuus ovat enemmän tai vähemmän elintärkeitä edellytyksiä paitsi osalle markkinoista, myös yksittäiselle ihmiselle. Erityisesti sosiaalisen median kohdalla yksilökohtainen merkitys kasvaa jatkuvasti. Ihmiset verkostoituvat tätä nykyä keskenään aivan eri tavalla, kuin vielä 10 vuotta sitten.
Tämän informaatioliikenteen edellytyksenä kuitenkin, että on olemassa joku – tai edes jokin – joka tarjoaa alustan taikka välittää itse tietoa. Keskityn tässä kohden käsitteeseen palveluntarjoaja, enkä vaivaudu pohtimaan P2P:tä. Tämä siksi että yllä esitetty sitaatti viittaa rekisterinpitäjän ja luonnollisen henkilön väliseen kanssa käymiseen, sekä tästä johtuviin oikeuksiin ja velvollisuuksiin.
Henkilötietolain edellyttämää suostumusta on tulkittava enemmän tai vähemmän suppeasti yksityishenkilön suojaksi. Suostumuksen on oltava “yksiselitteinen”. Niinpä käyttötarkoituksen ja annetun suostumuksen sekä toisaalta mahdollisten sopimusehtojen on oltava huomattavan yksiselitteisiä. Tulkintatilanteessa vaaka kallistunee helposti rekisteröidyn eduksi.
Satuin taannoin syksyllä törmäämään erään sosiaalisen median verkkopalvelun varsin mielenkiintoiseen tapaan käyttää palvelussaan olevia kuvia. Kyseisen palvelun esittämän rekisteriselosteen mukaan palvelun käytössä muodostuvan henkilörekisterin käyttötarkoitus on “…Palveluntarjoajan ja Palvelun käyttäjän (“Asiakas”) välinen asiakassuhteen hoito ja ylläpito sekä yrityksen liiketoiminnan suunnittelu ja kehittäminen eri tutkimusmenetelmin. Tietoja käytetään asiakastiedottamiseen sekä mahdollisesti suoramarkkinointiin mikäli lainsäädäntö sen mahdollistaa tai Asiakas on antanut siihen suostumuksensa. Tietoja käytetään myös väärinkäytösten seuraamiseen ja selvittämiseen.”
Hoksasin ongelman osallistuttuani eräälle yhteisölle järjestettyyn jäsentilaisuuteen, jonka yhteydessä esitettiin ns. promootioesitys ko. palveluntarjoajan liiketoiminnasta ja palveluista. Asian havainnollistamiseksi esityksen slideille oli copy-pastettu muutama kuva ao. verkkopalvelusta, johon siis käyttäjät voivat itse tuoda itsestään kuvia.
Tiedustelin tässä yhteydessä, ihan vain mielenkiinnosta, oliko kuvissa olevilta henkilöiltä – jotka siis olivat täysin tunnistettavissa olevia – mahdollisesti saatu suostumus kuvien käyttämiseksi. Pienen hämmennyksen jälkeen vastaaja joutui käytännössä totetaamaan että “en ole varma”. Nimenomaisesti lupia ei kyselty.
Noh… nopea katsaus palvelun käyttöohjeisiin. Ainoa mitä löysin, oli seuraava:
“Käyttäjän palveluun lähettämien kuvien tekijänoikeudet säilyvät alkuperäisellä oikeudenomistajalla, kuitenkin niin, että palveluntarjoajalla on oikeus korvauksetta muokata, kopioida ja julkaista kaikkea sitä materiaalia, jonka käyttäjä on palvelussa tuonut saataville…”
Yllä oleva sopimusehto on käytännössä tekijänoikeuden luovutusta koskeva vastuuvapauslauseke, eikä siten anna oikeutta henkilötietojen julkaisemiseen. Suostumus henkilötietojen käsittelyyn edellä mainitun kaltaisissa yhteyksissä ei ole yksiselitteinen, eikä siten pätevä.
Monien muiden esimerkkien tavoin veikkaan että kyseessä on silkka huolimattomuus. Henkilötietolainsäädäntö ja asiaan liittyvät yksityisyyden suojan funktiot vain jäävät valitettavan usein huomiotta. Informaation käytön vaivattomuus saa helposti unohtamaan tämän vaivattomuuden mukanaan tuomat rajat ja riskit. Ja kun riskejä ei oteta huomioon ennakoivasti, on ilmiselvää että riskin toteutuminen voi olla yhtä yllättävää kuin vahingollistakin.
Enpä tiedä millä keinoin henkilötietolainsäädäntöön liittyvää tietoisuutta voitaisiin lisätä niin markkinoilla kuin yhteiskunnassa yleensäkin, mutta joka tapauksessa tarve on suurempi kuin moni antaa itsensä ymmärtää.
Kaikki verkkoon saatettu tieto ei ole vapaata riistaa.
