Arvoisa Tasavallan presidentti, hyvä asuntoministeri, kunnoitettu rehtori, dekaani… hyvät kutsuvieraat ja opiskelijakollegat
1.Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta on tiedeyhteisö, jonka olennainen tehtävä on korkean tason osaajien kouluttaminen tulevaisuuden yhteiskuntaan. Tämän tehtävän toteuttamisessa ensisijaiseen asemaan nousee korkeatasoiseen tutkimukseen perustuva opetus.
2.Opiskelija on tämän tiedeyhteisön jäsenenä avainasemassa. Opiskelija nimittäin on edellä mainittu tulevaisuuden osaaja. Opiskeluaikanaan opiskelija kasvaa tiedeyhteisön jäseneksi omaksumalla siinä vallitsevat käytännöt ja ajattelutavan. Näiden käytäntöjen kautta oikeustieteellinen tiedekunta kouluttaa tulevaisuuden oikeudelliset osaajat, myös siis oman tieteellisen perinteensä jatkajat.
3.Korkeatasoinen oikeudellinen osaaminen edellyttää kykyä itsenäiseen ja kriittiseen ajatteluun. Tämä, jos mikä, on syytä ottaa huomioon oikeustieteellisen koulutuksen suunnittelussa.
4.Bolognan prosessista lähtöisin oleva tutkintorakenteen uudistus on jättänyt jälkeensä 17 pirstaloitunutta oppiainekokonaisuutta, joiden läpikäyminen on suunniteltu toteutettavaksi putkenomaisena prosessina. Pisteestä A suoraan pisteeseen B tähtäävä oppimisprosessi ohjaa opiskelijan pintapuoliseen opittavan aineksen sisäistämiseen, jossa substanssiin syventyminen ja oikeudellisen aineksen kriittinen arviointi jää helposti paitsioon.
5.Kansainvälistyvän maailman muutokset näkyvät uusina haasteina myös oikeustieteessä. Positiivisen oikeuden substanssin määrä on kasvanut tähän päivään mennessä niin paljon, ettei yksittäisten sääntöjen, tai edes sääntökokonaisuuksien, hallitseminen ole käytännössä mahdollista oikeustieteellisessä perusopetuksessa.
6.Kannattaakin pohtia, rohkaistaanko tulevaisuuden osaajia – opiskelijoita siis – nykyisessä oikeustieteellisessä koulutuksessa riittävällä tavalla ottamaan haltuun opittavan aineksen oikeustieteellinen sisältö ja todella syventymään siihen.
7.Vähintään kuriositeettina en myöskään voi olla mainitsematta opiskelijaelämän ja opiskelijatoiminnan korostettavaa merkitystä niin oikeustieteelliselle tiedekunnalle kuin opiskelijalle itselleen. Näissä opiskelijayhdistystoiminta on vakiinnuttanut tärkeän roolinsa. Vapaa-aika ja mahdollisuus vaikuttaa ovat todellisia asioita, joita opiskelijayhdistystoiminta on ainakin oikeustieteen opiskelijoiden keskuudessa vienyt eittämättä eteenpäin vuosi toisensa jälkeen. Ja myös itse tähän toimintaan osaa ottaneena en voi väheksyä sen ajan merkitystä, jonka olen uhrannut muutoin ehkä ripeämmin suoritetun tutkinnon sijaan.
8.Nykyinen, tutkinnon suorittamiseen tähtäävä koulutusrakenne on muuttanut oikeustieteen opiskelijan tapaa suhtautua opiskelijaelämän aikaiseen vapaa-aikaan ja ennen kaikkea vapaaehtoisuudelle perustuvaan opiskelijayhdistystoimintaan.
9.Tutkinnonuudistuksen aiheuttamat muutokset näkyvät haasteina niin oikeustieteellisen koulutuksen sisällössä kuin vuosikymmeniä aktiivisena säilyneiden opiskelijayhdistysten arkipäivässä.
10.Siinä missä opiskelijayhdistystoiminta joutuu tulevina vuosina vastamaan todennäköisesti suuriin haasteisiin, olisi oikeustieteellisen koulutuksen syytä valmistautua samaan. Muutoin lienee hyvin mahdollista että nyt jo varsin vakiintunut sanonta – “työssä sitä oppii” – voi jatkossa muuttua vieläkin suuremmaksi todellisuuksi, kuin mitä se nyt jo on. Ja ehkäpä pian lieneekin syytä kysyä, josko olemme kohta siirtyneet 1800-luvun Amerikassa vallinneeseen tapaan kouluttaa juristit asianajotoimistojen omin voimin, ilman yliopistollista koulutusta.
11.Noh… Eihän nykyajassa tosiaan ole mitään vikaa. Tulevaisuus ei vain ole enää entinsensä. Muutokset on ymmärrettävä ja niihin on vastattava. Tulevaisuuden osaaja ei välttämättä ole sitä, mitä se on tänä päivänä. Mutta ainakin, jos tiedostamme tämän päivän ongelmat, voimme vaikuttaa siihen, miten tulevat ongelmat tullaan ratkaisemaan. Kiitos.
